Palkkojen polkeminen on kitkettävä Euroopasta
Alipalkkaus, näennäisyrittäjyys ja alustatyö ovat valitettavan yleisiä työehtojen polkemisen esimerkkejä sekä Suomessa että koko EU:ssa. Turvattomuus, vahva riippuvuus yhdestä työnantajasta, ylipitkät työpäivät ja -viikot sekä tessin alittavat palkat ovat ilmiöitä, joita joudumme valitettavasti todistamaan ympäri Eurooppaa.
EU:n sisällä erot jäsenmaiden vähimmäispalkkojen ja sosiaaliturvajärjestelmien välillä suorastaan houkuttelevat yrityksiä käyttämään tilannetta hyväksi. Toisaalta ulkomaalainen työvoima on usein altis työperäiselle hyväksikäytölle, sillä heillä on usein puutteelliset tiedot kohdemaan palkoista ja työehdoista.
Halpatyömarkkinoiden syntyminen on kestävän kehityksen totaalinen vastakohta. Se vääristää yritysten välistä kilpailua ja johtaa pahimmillaan negatiiviseen kierteeseen, jossa on käynnissä jatkuva reilusti toimivien yritysten pudotuspeli. Halpatyömarkkinoilla myös murennetaan valtioiden rahoituspohjaa: yhtäältä alipalkkaus vähentää verotuloja ja toisaalta toimeentulo-ongelmia joudutaan paikkaamaan sosiaaliturvalla. Matala työehtojen vähimmäistaso itsessään on perin huono kannuste yritysten kehittämiselle ja talouskasvun edellytysten luomiselle.
EU on konkreettisella tasolla pyrkinyt hillitsemään palkkadumppausta mm. lähetettyjen työntekijöiden direktiivillä. Direktiivi takaa kohdemaan työehdot myös maan ulkopuolelta tuleville lähetetyille työntekijöille. Tämä toimii suomalaisten työntekijöiden hyväksi kahta kautta: ulkomaille lähtevälle työntekijälle on taattu kohdemaan työehdot ja vastaavasti Suomeen tuleville ulkomaisille työntekijöille ei voi esimerkiksi maksaa alle suomalaisten työehtosopimusten mukaista palkkaa.
Toukokuussa 2018 pidetyssä lopullisessa äänestyksessä kiinnitti huomiota se, että Suomen nykyisistä mepeistä kaikki muut äänestivät parlamentissa direktiivin puolesta, paitsi perussuomalaisista Jussi Halla-aho äänesti esitystä vastaan ja Pirkko Ruohonen-Lerner äänesti tyhjää. Tämä herättää kysymyksen, ovatko perussuomalaiset puolueena suomalaisen työntekijän asialla, kuten he väittävät olevansa?
Direktiivi vaikeuttaa selkeästi halpatyövoiman hyväksikäyttöä. Suurin osa EU:n sisällä lähetettävistä työntekijöistä tulee halvemman työvoiman maista kalliimpiin maihin. Suurin lähettäjämaa on Puola noin 440 000 työntekijällä ja suurin vastaanottajamaa Saksa, johon saapui vuonna 2016 yli puoli miljoonaa lähetettyä työntekijää (Euroopan komissio 2016).
Ongelman ytimessä eivät kuitenkaan ole ulkomaalaiset työntekijät, vaan työehtoja dumppaavat yritykset. Yritysten epäeettistä toimintaa ei siten estetä rajoja sulkemalla, vaan valvomalla, että työehtojen vähimmäistasoa noudatetaan. Pohjoismainen malli, jossa laajalti sitovat työehtosopimukset takaavat kunnollisen työehtojen vähimmäistason työntekijöille ja tasapuoliset kilpailuedellytykset yrityksille, on pohja, jota pitää edistää koko EU:n alueella.
Palkkojen polkeminen on kitkettävä Euroopasta
Alipalkkaus, näennäisyrittäjyys ja alustatyö ovat valitettavan yleisiä työehtojen polkemisen esimerkkejä sekä Suomessa että koko EU:ssa. Turvattomuus, vahva riippuvuus yhdestä työnantajasta, ylipitkät työpäivät ja -viikot sekä tessin alittavat palkat ovat ilmiöitä, joita joudumme valitettavasti todistamaan ympäri Eurooppaa.
EU:n sisällä erot jäsenmaiden vähimmäispalkkojen ja sosiaaliturvajärjestelmien välillä suorastaan houkuttelevat yrityksiä käyttämään tilannetta hyväksi. Toisaalta ulkomaalainen työvoima on usein altis työperäiselle hyväksikäytölle, sillä heillä on usein puutteelliset tiedot kohdemaan palkoista ja työehdoista.
Halpatyömarkkinoiden syntyminen on kestävän kehityksen totaalinen vastakohta. Se vääristää yritysten välistä kilpailua ja johtaa pahimmillaan negatiiviseen kierteeseen, jossa on käynnissä jatkuva reilusti toimivien yritysten pudotuspeli. Halpatyömarkkinoilla myös murennetaan valtioiden rahoituspohjaa: yhtäältä alipalkkaus vähentää verotuloja ja toisaalta toimeentulo-ongelmia joudutaan paikkaamaan sosiaaliturvalla. Matala työehtojen vähimmäistaso itsessään on perin huono kannuste yritysten kehittämiselle ja talouskasvun edellytysten luomiselle.
EU on konkreettisella tasolla pyrkinyt hillitsemään palkkadumppausta mm. lähetettyjen työntekijöiden direktiivillä. Direktiivi takaa kohdemaan työehdot myös maan ulkopuolelta tuleville lähetetyille työntekijöille. Tämä toimii suomalaisten työntekijöiden hyväksi kahta kautta: ulkomaille lähtevälle työntekijälle on taattu kohdemaan työehdot ja vastaavasti Suomeen tuleville ulkomaisille työntekijöille ei voi esimerkiksi maksaa alle suomalaisten työehtosopimusten mukaista palkkaa.
Toukokuussa 2018 pidetyssä lopullisessa äänestyksessä kiinnitti huomiota se, että Suomen nykyisistä mepeistä kaikki muut äänestivät parlamentissa direktiivin puolesta, paitsi perussuomalaisista Jussi Halla-aho äänesti esitystä vastaan ja Pirkko Ruohonen-Lerner äänesti tyhjää. Tämä herättää kysymyksen, ovatko perussuomalaiset puolueena suomalaisen työntekijän asialla, kuten he väittävät olevansa?
Direktiivi vaikeuttaa selkeästi halpatyövoiman hyväksikäyttöä. Suurin osa EU:n sisällä lähetettävistä työntekijöistä tulee halvemman työvoiman maista kalliimpiin maihin. Suurin lähettäjämaa on Puola noin 440 000 työntekijällä ja suurin vastaanottajamaa Saksa, johon saapui vuonna 2016 yli puoli miljoonaa lähetettyä työntekijää (Euroopan komissio 2016).
Ongelman ytimessä eivät kuitenkaan ole ulkomaalaiset työntekijät, vaan työehtoja dumppaavat yritykset. Yritysten epäeettistä toimintaa ei siten estetä rajoja sulkemalla, vaan valvomalla, että työehtojen vähimmäistasoa noudatetaan. Pohjoismainen malli, jossa laajalti sitovat työehtosopimukset takaavat kunnollisen työehtojen vähimmäistason työntekijöille ja tasapuoliset kilpailuedellytykset yrityksille, on pohja, jota pitää edistää koko EU:n alueella.
Direktiivi on täysin turha, koska Suomen viranomaisilla on erittäin rajalliset keinot valvoa alipalkkausta jopa Suomessa, jonka laajoja työehtosopimuksia alustaja jo ehti kehumaan.
Tulisi ensinnäkin muistaa, että Suomessa on vielä lukuisia aloja, joilla ei ole työehtosopimuksia lainkaan tai joita kolmikantasopimukset eivät kosketa kuin hipaisemalla.
Toisekseen, niin kauan kuin käytetään käteistä, myös palkkoja voidaaan sekä maksaa että palauttaa ilman, että rahan liikkumisesta jää tositteita.
Rakennustyömailla, varsinkin harmaassa alihankinnassa, on yleistä se, että viranomainen ei löydä mitään epäselvyyksiä. Kaikki paperit ja sopimukset ovat kunnossa. Siitä huolimatta työntekijät tekevät töitä jopa muutaman euron tuntipalkoilla.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001675000….
Kauniit aikeet tulee toteuttaa siten, että niitä pystytään tosiasiallisesti myös valvomaan. Eli tarkastamaan sen, että a) työntekijöille maksetaan säännöllisesti heidän työsopimuksensa mukainen palkka ja b) ettei työntekijä palauta määräprosenttia saamastaan palkasta työnantajalle käteisen muodossa.
Yllättävän monet yritykset pyörivät Suomessa vain ja ainoastaan siksi, että työntekijöiden tosiasiallinen palkka on vähäisempi kuin mitä työsopimuksessa on kirjattuna.
Ilmoita asiaton viesti
SDP on ihmiset ensin -puolue, millä periaatteellaan se eroaa eläimet ensin -puolueesta edukseen.
Ehdottomasti kannatettava ajatus, ettei palkkoja poljeta Euroopassa. Kun kuitenkin pääomien vapaa liikkuvuus on melko hyvin turvattu, kapitalistit saattavat siirtää tuotantoa sinne, missä palkkoja voi polkea tai ne ovat jo ihan polkemattakin paljon alempana kuin Euroopassa. Näen siis erääksi ongelmaksi sen, miten Euroopassa onnistutaan sekä pitämään palkat elämiseen riittävinä että palkanmaksajatkin mukana. Tämä korostuu Suomessa, jossa eläminen on joka tapauksessa keskimäärin kalliimpaa kuin Espanjassa keskimäärin.
Niin että tuohon ongelmaan kaipaisin vielä lisää selvennystä.
Ilmoita asiaton viesti